Pyytämisen oppiminen = kasvu ratsastajana?

Mikähän siinäkin on, että joka kerran kun vaihtaa ratsastustyyliä (ie. varusteita), aivot jäävät narikkaan? On jotenkin hirveän vaikea muistaa, että saa pyytää. Eikä ainoastaan saa, mutta myös pitää!

Vieläkin harmittaa n. viiden vuoden takainen kouluratsastusleiri, jonka kulutin muutamaa tuntia lukuunottamatta vain matkustaen. Henkisesti leiri oli raskas, koska “kotona” odotti täysin omalle aaltopituudelle koulutettu hevonen, joka käytännössä toimi ajatuksen kokoisin avuin.

Ei vain taas tullut mieleen, ettei se kotona odottava hevonenkaan ollut mikään telepaatikko aloittaessani sen kanssa. Se tosin oli nuori ja avoin, jolloin ihan hirveää ajatuksen ja asenteen muokkausta ei tarvittu. Leirin vierailla hevosilla oli vaikea ratsastaa, koska en hallinnut päätäni niin paljon, että olisin tajunnut oikeasti ratsastaa!

Syy huonoon oloon; ratkaisua etsitään

Olen taas törmännyt hankalaan ja tietyllä tasolla inhottavaan asiaan. En oikein osaa nimetä tätä ilmiötä, mutta kutsuttakoon sitä tämän tekstin puitteissa vaikka “palautteettomaksi (yli)myötäykseksi”.

Mistä on siis kyse? Yritän selittää parhaani mukaan. Palautteettomalla myötäyksellä tarkoitan tilannetta, jossa ohjastuntuman ottaminen on vaikeaa tai mahdotonta, koska hevonen myötää (liikaa) ennen kuin tuntuma on varsinaisesti “kiinni” (ohjaskontakti on saavutettu) tai myötää selvästi enemmän kuin kontakti edellyttäisi. Tietyllä tavalla siis hevonen ennakoi tuntuman ja siirtää itsensä tuntumasta edelle, karkuun. Erityisesti olen kiinnittänyt tähän huomiota lännenratsuilla, perinteiseen tyyliin ratsastetuilla hevosilla yleensä ongelma muodostuu tuntuman vastustamisesta, ei pakoilemisesta. Mutta kyllä näitä löytyy joka lajista.

Johdatus mv:n ratapiirroksiin

Meinasin hypätä itseni edelle ja siirtyä suoraan ratapiirrosten esittelyyn jo tällä viikolla. Viimehetkellä onneksi tuli mieleen, että on ehkä syytä kertoa näin yleisesti muutama avainseikka blogissa ilmestyvistä “ratapiirroksista”.