Älä vain kuuntele ratsastuksenopettajaasi

Taas kerran keskusteltiin, kuinka ratsastuskoulut ovat kamalia ja ratsastuksenopetus huonoa. Uskokoon ken haluaa…

Mitä muuta voit tehdä kuin vain kuunnella opettajaasi?

1. kysy
   Jos olet (ollut) oppilaana samankaltaisilla tunneilla, muistat varmasti pitkät ohjeet asioista mitä tehdä. Näitä ei aina muista/ymmärrä ja niistä onkin yleensä suhteellisen tavallista kysyä tarkennuksia. Miksi kuitenkin et kysyisi myös muulloin asioista? Esimerkiksi silloin kun opettaja ei juuri neuvo sinua tai muita ratsukoita, voit kysyä neuvoa vaikka ohjiesi pituudesta tai kuinka saisit hevosesi myötäämään paremmin.
2. vastaa
   Kun opettajasi kysyy, vastaa hänelle. Ei haittaa, vaikket osaa oikeita termejä, kerrot parhaan taitosi mukaan. Älä yritä lyhyellä vastauksella (”joo”, “hyvin”) vaikuttaa paremmalta tai viedä vähemmän opettajasi aikaa.
3. keskustele
   Joskus on mahdollista vaikka tunnin jälkeen tai sitä ennen keskustella opettajan kanssa. Joskus myös tunnilla, esimerkiksi loppukäyntien aikana. Jos opettajallasi on aikaa ja mahdollisuutta keskustella vaikka omista tavoitteistasi tai antaa palautetta sen kerran ratsastuksesta, käytä tilaisuus hyödyksesi. Voithan aina myös keskustella teorioista, joita et ymmärrä.
4. haasta
   Kun/jos opettajasi neuvoo sinulle jotain, mistä et ole samaa mieltä, kysy häneltä miksi hänestä se on oikea tapa. Yritä selittää oma näkemyksesi ja varsinkin missä se eroaa hänen tavastaan. Tarkoitus ei ole riidellä, vain kuulla ja vaihtaa näkemyksiä.

Jos minulla olisi aina ollut opettaja, joka olisi luonut positiivisen ympäristön näille asioille, olisin nopeasti oppinut esimerkiksi tunnistamaan, koska hevonen ei ole täysin kunnossa. Opettajalla ei ole mitään järjellistä syytä estää oppilaalta tulevaa tietoa. Mitä paremmin oppilaat voivat asioista kertoa ja kysyä, sen enemmän myös ratsastuksenopettaja saa tuntilaisiltaan.

Esimerkiksi ratsastuksenopettaja voi kysyä järjestelmällisesti kaikilta ratsastajilta miltä heidän hevosensa vaikuttavat. Ratsastajien oppiessa tarkkailemaan hevosia ja kiinnittämään niiden käyttäytymiseen huomiota, saa opettaja helposti apua hevosten kunnon seurantaan. Ratsastaja voi vaikka todeta jonkun hevosen olevan todellä jäykkä, jonka seurauksena on helppo tarkistaa syyt jäykkyydelle ja sitä kautta hoitaa tilannetta.

Keskustelemalla ja kysymällä oppilaan omia tuntoja saa arvokasta palautetta omasta opetustyylistään sekä sen sopivuudesta ratsastajalle. Lyhyellä keskustelulla voi myös diagnosoida jännittävän ratsastajan.

Kun opettaja mahdollistaa asioiden kysymisen, voidaan säästyä ns. turhalta tankkaamiselta. Eräs tuttuni sanoi osuvasti esimerkkinä, että hänelle on aina vain huudettu “kantapäät alas”, eikä pienenä poniratsastajana jaksanut pitää kantapäitä alhaalla, kun se tuntui ihan turhalta. Olisiko tilanne muuttunut, jos opettaja olisi joskus selittänyt, että kantapäät pitää pitää alhaalla, jotta pystyt istumaan paremmin ja jottet pudotessasi jää roikkumaan jalustimeen kiinni? Olisi, totta kai.

Oman järjen käyttö on sallittua ratsastuksessa. Kun opettaja auttaa oppilasta ymmärtämään miksi ja miten tehdä asioita hevosten kanssa, ratsastaja ei voi olla kehittymättä. Jos taas opettaja vain käskee, voi oppilaasta tulla ihan pätevä harrasteratsastaja, joka ratsastaa samaa helppoa ratsastuskoulutasoa vuositolkulla. Se, että oppilaalle kehittyy omia näkemyksiä oikeasta ja väärästä on yksi tärkeä opetuksen, kasvatuksen!, tavoite.

Itse olen ollut jääräpäinen oppilas aina. Tai voisiko sanoa, että olen tajunnut ajatella itse. Olen nähnyt, kuullut ja ollut osallisena tilanteissa, joissa ratsastuksenopettaja huutaa “anna raippaa”. Aluksi tottelin, mutta sitten eräänä loskaisena iltana koin valaistumisen. (Kyllä, muistan tämän lähes paremmin kuin eilisen!) Ponini ei suostunut ravaamaan kentällä poikkihalkaisijaa. Tai siis se lähti halkaisijalle ravissa, mutta siirtyi hyvin nopeasti käyntiin. Opettaja huutaa “anna raippaa” ja minä (n. 2v ratsastanut ala-asteikäinen) en antanut. Opettaja huutaa taas, että miksen antanut raippaa kun hän käski. Arvatkaapa miksi? Koska hevonen siirtyi käyntiin, kun vahingossa pidätin sitä, enkä ollut vielä ehtinyt pyytämään sitä uudestaan raviin.

Miksi ponia olisi pitänyt räppästä raipalla, jos se teki juuri niin kuin pyysinkin? Entäpä tässä tilanteessa, kuka oli väärässä: poni, joka pysähtyi pyytäessäni; minä, joka en komentanut sitä siitä vai opettaja, joka olisi rankaissut ponia siitä, että pyysin siltä väärää asiaa? (Sivuhuomautuksena: muutaman vuoden päästä sain kuulla eräältä arvostamaltani ratsastajalta/opettajalta, että on harvoin nähnyt parempaa tajua raipankäytöstä kuin minulla. Lämmitti.)

Ei se ratsastuksenopettaja ole erehtymätön, oppilas saa tehdä eri tavalla, jos osaisi perustella, miksi se on järkevämpi tapa. On kuitenkin turha tehdä opettajaa vastaan vain näyttääkseen, että ei arvosta tätä/pitää itseään parempana.

Aina pitää muistaa, että joistakin asioista voi olla eri mieltä ja kunnioittavassa suhteessa sillä ei ole merkitystä, tai se pikemminkin edistää suhdetta. Jos on eri mieltä kaikesta, ei ole mitään järkeä kuormittaa itseään ja toista turhalla kinastelulla. Asioissa pitää säilyttää suhteellisuus ja opettaja-oppilas -suhteessa kunnioitus. Molempiin suuntiin.