Ammattiavusta (ratsastusopetuksesta)

Vihdoinkin pääsen kirjoittamaan ensimmäisen juttuni opettamisesta. Tokihan kaikki tekstini voi lukea myös sillä silmällä, mutta tällä kertaa ihan puhdasta opetusasiaa (tai lähinnä kritisointia). Hyödyllistä ehkä jollekin — ainakin itse pääsen purkamaan patoutumia (toivottavasti).

——–
On huikeaa nähdä, kuinka erilaisia opetustyylejä on olemassa. Tai no, ehkä tyyli on vähän väärä sanana. “On huikaisevaa nähdä, kuinka erilaisiin asioihin opetuksessa kiinnitetään huomiota” olisi ollut ehkä parempi virke.

Tarkoitan tällä sitä, miten erilaisista lähtökohdista ratsastusta opetetaan. Perinteinen tyylihän on se, että mennään taluttajan kanssa kenttää ympäri ja opettaja käskee lyhentämään ohjia, pistämään kantapäät alas jne., jotta voi ohjata hevosta. Nimen omaan ohjata.

We need to teach our students that they are not just a passenger in the saddle, but they are actually training the horse to either respond to them or ignore them every second they are interacting with him.

Equusite.com - Missing Elements in Today’s Riding Instruction

Tämä artikkeli on oikea kultakaivos! Lainasin samaa tekstiä myös toiseen postaukseeni, “Yritys selittää sanojen vaikutelmien eroja“.

Kirjoittaja kirjoitti, kuinka surullista on nähdä näitä ratsastuskouluhevosia, jotka kiertävät kehää masentuneina ja laiskoina tunnista toiseen. Onhan se toki. Olenkin maininnut tästä muutamille opettajille, jotka kertovat hevostensa laiskistuvan ja reagoivan huonosti. Tai ratsastajille, jotka väittävät ratsujensa olen niin laiskoja, etteivät saa niitä edes kävelemään. Hassua, että he puhuvat niistä hevosista, joiden kanssa minulla menee kaikki aika hillitsemiseen!

Osa opettajista tiedostaa sen, että hevoset muuttuvat passiivisiksi “kun niillä ratsastaa niin paljon aloittelijoita”. Kun kysyn, miksi sitten aloittelijat ratsastavat niin raskaasti (koko ajan pidäte päällä tai turhia pohkeita), minulle vastataan, että kun he eivät osaa. Aivan. Miksei siis opettaja hoida hommaansa ja opeta?

Hyvä on, eivät kaikki aloittelevat ratsastajat osaa ottaa oikeaa määrää pidätettä tai pitää tuntumaa, joka ei ole pidäte. Mutta eivät he opikaan, jos ei vääristä tavoista huomauteta ja heitä korjata ratsastamaan kevyemmillä avuilla! Jos opettajan tärkein sanoma on “kantapäät alas”, miten ratsastajat voisivatkaan oppia kevyttä kättä? Eivät he voi korjata itse omia vääriä tapojaan, jos eivät tiedä tekevänsä väärin tai eivät ole koskaan kuulleetkaan oikeasta.

Mihin itse asiassa opetuksen tulisi sitten keskittyä? Monet muistavat jo vuosien saatossa kliseisiksi muodostuneet “kantapäät alas” ja “lisää pohjetta”. Miten nämä lopulta sopivat ratsastusopetuksen tavoitteisiin?

Sattumalta taisinkin kompastua hyvään kysymykseen! Mikä lopulta on ratsastusharrastuksen tavoite? En osaa ihan heti vastata. En edes muista, miksi halusin aloittaa ratsastuksen — tai ennen kaikkea miksi sitä halusin jatkaa ensimmäisen kokeilukerran jälkeen. Ei varmaan moni muukaan ratsastuskoulun alkeiskurssille ensimmäisiä kertoja lähtevä osaa sanoa mitään yhtä syytä siihen, miksi haluaa ratsastaa.

Jos kuitenkin nyt vastaisin tuohon, että miksi ratsastan, vastaisin huonosti filosofoivan ekonomin tyyliin: ymmärtääkseni elämää. Olen kuitenkin 100% varma, ettei tuollaista olisi tullut silloin kakarana mieleenikään, ei vaikka joku olisi vihjaamalla vihjannut.

Palatakseni aikaisempaan lainaukseeni: olen pitkälti kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, mitä nykyaikaisen ratsastuksenopetuksen tulisi sisältää. Tai mihin sen pitäisi pyrkiä. Avainasanoina tuossa lainauksessa ehkä “training” ja “interacting”. Omat teesini ratsastuksenopetuksessa voisivat olla vaikka “training, interaction, balance, reward”. Harrasteratsastuksen ja siihen liittyen opetuksen keskeisiä kohtia pitäisi olla koulutus/opetus, vuorovaikutus, tasapaino ja palkitseminen.
Ratsastuksen ja ratsastusopetuksen tulisi siis pyrkiä tarjoamaan seuraavat mahdollisuudet ja valmiudet:

1. training eli koulutus/opetus
   • oppimismekanismit, kuinka hevonen tai ihminen oppii, “millainen oppija olen”
   • miten opetan muita; kuinka välitän tietoa, tuon iloa ja uusia elämyksiä muille
2. interaction eli vuorovaikutus
   • kykyä asettua toisen asemaan
   • miten viestiä omista ajatuksistaan, aikomuksistaan ja tavoitteistaan niin että muutkin ymmärtävät
   • erilaisia keinoja, joilla tulla ymmärretyksi ja välittää viestiä
   • ympäristö, jossa pääsee turvallisesti vuorovaikutustilanteisiin sekä uusien että tuttujen ihmisten/eläinten kanssa (kontaktipiiri)
   • muiden huomioonottaminen, empatia
3. balance eli tasapaino
   • fyysinen tasapaino: ryhti, lihasten tasapuolinen käyttö, jne. (ratsastaja ja hevonen)
   • henkinen tasapaino: tunteiden ja tilanteiden hallinta
   • kohtuuskäsitys: mikä on liian paljon, mitä voi odottaa realistisesti, järkevä tavoitteiden asettaminen
   • asioiden arvottaminen: mikä on tärkeää, mikä ei
4. reward eli palkitseminen
   • onnistumisen tunne, palkinto oikeasta
   • kuinka palkita muita
   • virikkeet, virikejärjestelmien ymmärtäminen ja kehittäminen (incentives), asioiden miellekyys

Alkuperäisessä artikkelissa (Missing Elements in Today’s Riding Instruction) keskitytään paljon sellaisiin asioihin, jotka tietyllä tasolla mielestäni on vain “kuorrutusta”. Tokihan esimerkiksi pehmeät kädet tai portaittaiset avut ovat tärkeitä, mutta ne eivät vielä ole ne ihan perusrakennuspalikat ratsastusopetuksessa. Jos ratsastaja älyää, että hevonen ei pidä siitä, että sen suusta nykäistään kevennyksessä ja lisäksi älyää näin tekevänsä, niin silloin voidaan pitää jo vuorovaikutuksen “peruspalikan” olevan hanskassa. Kyllä ne pehmeät ohjasotteet sieltä kehittyvät, kun on joku taju siitä, mitä ne ovat, miksi sellaiset pitäisi hallita ja miten siihen suuntaan voisi edetä.

Voisipa melkein väittää, että ratsastusopetuksesta on vähän suunta ja tavoitteet hukassa. Siinä paljolti keskitytään ulkokohtaisuuksiin, jotka ovat triviaa, mikä tulee automaattisesti vankemman pohjan hallinnasta.