Keskeneräinen pohdinta elämästä

Kuuntelin pitkästä aikaa Kaija Koon kappaletta Maraton. Pitkän ja sekavan ajatusketjun, jota en tässä ala sen kummemmin valottamaan, jälkeen tulin ajatelleekseni vanhaa kirjoitustani.

Ymmärtävätkö ratsastajat oikeasti paremmin elämää?

Sinänsä aika mielenkiintoinen ajatus. Onko oikeastaan mitään syytä, miksi näin olisi? Joskus olemme kyllä keskustelleet siitä, kuinka paljon parempia lastenkasvattajia ratsastajat ovat. Pilke silmäkulmassa tosin; meidän ratsastusporukoissamme kun aika harvalla on niitä lapsia tai sitten ne ovat niin isoja, että aikaisemmat virheet ovat päässeet korjaamattomiin mittoihin. Täytyy sanoa, etten ihmettelisi yhtään, mikäli oikeasti ko. alalla ratsastajat olisivat keskivertokansalaisia parempia.

Mitä oikeastaan opimme ratsastuksesta, mikä auttaisi ymmärtämään elämää? Ainakin kärsivällisyyttä, aktioita ja reaktioita… Ei tietenkään sellaisia taitoja, joita ei voisi muualtakin oppia. Voi tietenkin spekuloida, mitä tarkoittaa elämän ymmärtäminen. Kehtaisin kuitenkin väittää, että ratsastamisesta on ollut selkeää hyötyä siihen, miten ymmärrän ja näen erilaisia ilmiöitä ihan arkitiedosta opiskeluun yms.

Jotkut ovat oikeutetusti myös sanoneet, että ratsastus opettaa ennen kaikkea ihmistä ihmisestä. Mielestäni hieno kiteytys ja täysin paikkansa pitävä! Kun miettii perustaitoja, joita tarvitaan ihan ensimmäisillä kerroilla hevosen kanssa toimiessa: paine, anatomia, tasapaino…

En voi sanoa ehdottomasti, että ratsastajat ymmärtävät paremmin, mutta haluaisin ajatella niin. Minä ainakin uskon olevani (tässäkin) suhteessa parempi ihminen ratsastuksen ansiosta.