Koulutus ja sen negaatio, balanssia?

Kirjoittelin tässä Kirjalistaa ja mieleen jotenkin tarttui tuo “Basic Schooling Made Simple” (Diggle & Raynor). En ole koskaan ymmärtänyt, mitä ihmeellistä on ajatuksessa, että kaikki ratsastus on kouluttamista. Joskus kauan sitten minua pyydettiin “joskus kouluttamaan” hevoselle jokin asia (en muista mikä). Totesin kuitenkin tekeväni sen heti ensi liikutuksella. Reaktio oli jotain luokkaa “no kai sun nyt kuitenkin tarttee tulla ihan erikseen se opettamaan”. Miksi ihmeessä?

Toinen juttu on se, että kun kerron tehneeni sitä tai tätä viime ratsastuksella ja hevosen oppineen asian x tai y, niin kysellään kauheasti, että miten sen tein. Miksi pitää olla joku tietty päivä, jolloin hevoselle pitää asiat opettaa? Ja vielä tärkeämpää, miten ihmeessä hevonen voi olla oppimatta ns. tavallisella ratsastuskerralla?

Kuulemma on todettu, että keskimäärin hevonen oppii asian 18. toistolla. Kuitenkin sellaiset asiat, joita hevonen tekee kotona, muttei kilpailuissa, eivät ole oikeasti opittuja asioita. Minua kiinnostaa, miten voi olla mahdollista, että hevonen ei kilpailuissa osaa esimerkiksi väistöä, vaikka kotona sitä olisi ratsastettu vuosia. Eikö sitä sitten koskaan ole tehty 18 toiston verran? Kuulostaa aika epäilyttävältä.

Yksi kiinnostava ilmiö asiaan liittyen on asioiden/asioista pois oppiminen. Esimerkiksi tänään hevonen osaa peruuttaa tästä merkistä, ensi viikolla ei. Olisi hienoa ymmärtää tämä mekaniikka ja miten sen voisi saada toimimaan arkiratsastuksessa ilman erillisiä fiksauksia.

Syy, miksi haluaisin tämän asian oppia, kimposi Pollet: Paljon porua peruutuksesta blogipostista. Laiskoille referoin sen pääidean ja ajatusketjun, mitä tästä sain irti: lännenratsastuksessa on kaksi peruutusta, vauhdikas “heppa matalana” reining-peruutus ja hidas “askel kerrallaan” pleasure-peruutus. Jos hevosella aikoo harrastaa ja kilpailla monessa lajissa, pitää olla nuo kaksi erillistä peruutusta. Mutta jos hevonen (perkule) menee ja oppii vain reining-peruutuksen, niin sitten ollaan vähän heikoissa kantimissa.

Itse haluaisin hevosen, joka osaa peruuttaa hiljaa ja lujaa. Tähän mennessä olen yhden hevosen kouluttanut peruuttamaan molemmilla tavoilla. Itsepäisesti itse ratsastan aina reining-peruutuksia, jotka teen 99% istunnalla ja se 1% on pohkeilla korjaamista (+aloitusmerkki). Hevonen käytännössä osaa kaiken, mitä minäkin. Niinpä sekään ei oikein tajua tuota pohkeilla peruuttamista (pohje = askel näin karkeasti). Joten, jos antaa kerran pohjetta, hevonen vetäisee reining-peruutuksen. Jos taas antaa pohjetta toisen kerran nopeasti, se hölmistyy ja epäröi ottamalla vain yhden-kaksi askelta. Unelmatapaus, eikö?

Pelkään kuitenkin, että ko. hevonen oppii (tai on jo oppinut tällä välillä, kun en itse sitä ole ratsastanut) peruuttamaan yhtä “sujuvasti” molemmilla avuilla. Jolloin auttamatta menettää sen toisen peruutuksen. Itse asiassa se alkoi jo hakemaan reining-peruutusta pohjeavuista. Mistä tullaan sitten siihen, että miten pystyisi ratsastamaan niin, että jatkuvasti opettaisi hevosen peruuttamaan pohkeilla, ja sen opittuaan hevosen opettaisi pois peruuttamisesta?

Näin saisin itselleni hevosen, joka peruuttaa näyttävää reining-peruutusta että sellaista peruutusta, joka kelpaa vaikka hitaampiin lajeihin tai kouluradalle (koska puhdas peruutusliike on teknisesti ihan sama koulussa ja lännenratsastuksessa).

Eihän tuon tavallaan pitäisi olla ongelma. Ainoa, mitä en ole vielä keksinyt, on se, millä pystyisin pitämään hevosen niin avoimena, että se jaksaisi kiinnostua sekä oppimisesta että poisoppimisesta, oli kyseessä kymmenes tai kymmenestuhannes kerta. Mikä olisi riittävän suuri palkinto, jota se tavoittelisi aina? Entä olisiko se vain liian epäkonsistenssia ensin palkita löysällä peruutusaskeleesta, joka seuraa pohjetta ja taas myöhemmin palkita siitä, että hevonen ei peruuta (kuin yhden askeleen)?

Mitä itse asiassa voi käyttää negatiivisena vahvisteena peruutuksessa? Lisää pohkeita = lisää vauhtia (taakse). Ohjista vetäminen = poistu taakse paineesta. Hankalaksi menee.

Toinen juttu, mitä en ole keksinyt, on se, että eikö nyt oikeasti ole mitään yksinkertaisempaa ratkaisua?