Maasta se lähtee

Yhtä juttua en ole koskaan ymmärtänyt. Vaikka maastakäsin tehtävien harjoitusten tekeminen on tullut aina vain yleisemmäksi, sitä ei osata yhdistää muuhun liikuttamiseen (ratsastaminen jne.) kovinkaan tehokkaasti. Ajatellaan, että maasta tehtävien harjoitusten tekemiseen tarvitaan erikoisesti joku syy; ettei niitä voida tehdä säännöllisesti “ihan muuten vaan”. Mielikuvana tuntuu olevan, että hevosella pitää olla jokin tietty ongelma tai puute, jotta sitä voitaisiin käsitellä maasta.

En tiedä, onko tähän trendiin vaikuttaneet osaltaan nämä erilaiset klinikat tms. käsittelykurssit. Niillä poikkeuksetta asiat esitetään selkeästi “puutteellisten” hevosten kautta. Hyvinä, ja yleisinä, esimerkkeinä vaikkapa lastausongelmaiset ja nuoret vasta-aloitetut hevoset. Minulla on myös vähän se käsitys, että erilaisten klinikoiden esimerkkihevoset ovat yleensä sellaisia, joiden kanssa ei aikaisemmin ole tehty (säännöllisesti) harjoituksia maasta. Ehkä en ole oikeassa, korjatkaa.

Tunnen muutaman hyvin perinteisenkin ratsastajan, jotka silti tekevät hevostensa kanssa paljon töitä maasta. En usko, että tarvitsisi oikeasti olla joku erityisesti lännenratsastukseen tai ns. luonnolliseen hevostaitoon (tai johonkin vielä rajatumpaan asiaan) paneutunut henkilö, jotta voisi tehdä hevosensa kanssa harjoituksia maasta käsin. Enkä usko, että näistä harjoituksista olisi hyötyä ainoastaan edellä mainituille ryhmille. Tietyissä maalaisjärjellä hevostouhuissa mukana olevien piireissä on ihan luonnollista tehdä talutusharjoituksia, irtojuoksuttaa jne. Miksei kaikki harrastajat tee näitä harjoituksia tai ole tietoisia niistä?

Yhtenä syynä nostaisin taas esiin ratsastusopetuksen. On ihan luonnollista, että ratsastustunnille tullaan 5-30 minuuttia ennen tunnin alkua, ehkä harjataan ja satuloidaan hevonen, aina ei sitäään. Kontaktiaika hevoseen maasta on suhteellisen pieni verrattuna ratsastusaikaan. Aika harva ratsastustuntilainen tekee edes alkeellisimpia väistätys- tai peruutus-/myötäysharjoituksia maasta. Syynä voisi aika yksiselitteisesti pitää sitä, etteivät he osaa. Aika harvalla ratsastuskoululla on aikaa ja mahdollisuutta tarjota kaikille ratsastajilleen opetusta niin hevosen hoidossa, saati näissä “ylimääräisissä” jutuissa. Eikä niitä toisaalta siitä voikaan syyttää.

Kuitenkin tiedän useita talleja, joilla ratsastustuntiin kuuluu tietty määrä maastakäsittelyä: talutusharjoituksia, juoksutusta… Pitäisiköhän tällaisia talleja olla enemmän, jotta ratsastajista suurempi joukko osaisi pitävästi edes perustaidot hevosen käsittelystä? On aika huolestuttavaa kuulla, nähdä ja tuntea sellaisia hevosenomistajia, jotka eivät välttämättä koskaan ole juoksuttanut hevosta ennen oman hevosen ostoa — ei vaikka olisivat ratsastaneet vuosikausia tunneilla. Jos ei ole itse asiaan perehtynyt, voiko tällaiselle ratsastajalle/hevosen omistajalle tulla rutiiniksi hevosen käsittely maasta? Ei varmaankaan, ainakaan kovin nopeasti.

Kokemattomat maastakäsittelijät on aika helppo tunnistaa ihan arkiolosuhteissa. Ne ovat yleensä niitä ihmisiä, jotka ovat jostain kuulleet/lukeneet, että maastakäsittely (mukaanlukien juoksutus) on tärkeää. Koska he ovat omaksuneet tällaisen tiedon, he suunnittelevat juoksutuspäiviä pitkään ja hartaudella. Näitä päiviä on sitten kerran tai kaksi kuussa, ihan erikoistapauksena. Eikä samana päivänä taatusti tehdä muuta liikutusta (ratsastus, kävelytys, ajo). Käsittely alkaa siitä, että hevonen on talutettu kentälle, portti suljettu ja apuohjat yms. välineet kiristetty ja kiinnitetty. Homma loppuu siihen, että portti avataan ja suljetaan hevosen perässä. Viimeistään.

Edellisessä tapauksessa käsittely koostuu yleensä lähes täysin siitä, että hevonen juoksee ympyrää käsittelijänsä ympärillä ja sitä ohjataan liinalla tms. sekä yleensä raipalla. Käsittely toistuu lähes identtisenä joka kerta. Jos kuitenkin on treenattu esim. tautusharjoituksia, joissa hevoselle on haettu oikeaaa talutusetäisyyttä, tai haettu hevosta väistämään ihmisen sijaan, kokemattoman käsittelijän tunnistaa helposti siitä, että kentältä poistuttaessa hevonen käyttäytyy tasan samalla tavalla kuin ennen käsittelyä, eikä sitä korjata. Unohdetaan, että hevonen oppii arjesta, ei niistä muutaman kymmenen minuutin treeneistä kerran kuussa.

Yleensä taas henkilö, joka on tottunut maastakäsittelyyn ja on ymmärtänyt sen tehokkuuden, ei välttämättä pidä erillisiä käsittelypäiviä tai varusta hevostaan joka kerta samoilla sivuohjilla, suojilla, liinalla ja raipalla. Hän korjaa hevosta laitumelta haettaessa, kokeilee ja lämmittelee hevosensa maasta ennen ratsastusta. Vaihteluksi viikko-ohjelmassa saattaa olla maastakäsittelypäiv(i)ä, jolloin tehdään monipuolisesti sitä, mikä tuntuu olevan kulloinkin hevoselle tarpeellista. Juoksutuksen tms. kesto ei ole aina se sama 30 min tai kolme varttia. Menee niin kauan kuin menee, oli se sitten kaksi minuuttia tai kaksi tuntia. Monet tällaiset ihmiset eivät edes huomaa tekevänsä tiettyjä harjoituksia aina hevosta käsitellessään (esim. Parellin Seven Games), ellei siitä erikseen heille mainitse.

Mitä hyötyä maastakäsittelystä sitten on? Ainakin vaihtelua, sitä varmaan ei kiellä kukaan. Tai sitä, että silloin hevoselle voi opettaa uusia asioita (esimerkiksi “perinteisessä” sivuohjajuoksutuksessa motiivina on usein oikean muodon hakeminen/opettaminen). Maastakäsin voi myös ylläpitää jo opittuja asioita. Tai testata hevosen koulutustasoa, mielialaa tms. Maastakäsin näkee sellaisia asioita, joita ei voi nähdä aina selästä. Tai korjata ongelmia, joille ei löydy keinoja ratsastaessa.

Kun on kiinnostunut maastakäsittelystä, mitä voi tehdä? Yksi tapa on käydä katsomassa joku klinikka. Niitä järjestetään Suomessakin säännöllisesti. Itse en tällaista kuitenkaan suosittelisi ihan vasta-alkajalle. Niistä saatu hyöty on suhteellisen pieni, jos ei osaa tulkita ja katsoa oikeita asioita. Lisäksi klinikat ovat yleensä keskittyneitä hyvin pieniin teemoihin (esim. lastausklinikoita tuntuum olevan paljon). Kirjat ja videot voivat olla vain vähän parempia vaihtoehtoja. Niihin voi palata, eikä esimerkit katoa ihan silmänräpäyksessä. Jos ratsastaa tunneilla, kannattaa tiedustella, mikäli ratsastuksenopettaja voisi kertoa maastakäsittelystä joko koko porukalle tunnin puitteissa tai järjestää yksityistunteja. Paras vaihtoehto on itse tekeminen. Jonkun verran järjestetään myös erimittaisia kursseja, joihin kuuluu osittain teoriaa, osittain harjoituksia hevosen kanssa.

Loppujen lopuksi kannattaa muistaa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se, miten ratsastat, vaikuttaa siihen, mitä ja miten teet maasta, mikä taas vaikuttaa siihen, miten ratsastat. Pitää olla systemaattinen ja johdonmukainen. Eikä kaikille sovi kaikki tavat. Maastakäsittelystä varmasti löytyy jokaiselle se omin ja jokaiseen tilanteeseen sopivin tapa, oli se sitten juoksutus irtona tai liinassa, round penning (pyöröaitaustyöskentely), talutusharjoitukset tai ohjasajo.