Osaa vs. opeta

Tuli vähän aikaa sitten töissä mieleen vanha totuus:

Ne, jotka osaavat, tekevät. Ne, jotka eivät, opettavat.

Tai siihen suuntaan. Miten se nyt ikinä meneekään… (Those who can, do. Those who can’t, teach.) Onko tämä totta myös ratsastuksessa?

Kerrotaan nyt lyhyenä anekdoottina (no, eipä tämä edes niin pitkä ole), että itse haluan nähdä, kuinka opettajani ratsastaa ennen kuin sitoudun pidemmäksi aikaa ko. henkilön opetukseen. En ole vielä kyllä kuin yhden opettajan tällä kriteerillä sulkenut pois vaihtoehdoistani, mutta siinä suhteessa olen ollut vain onnekas.

Olen maininnut tästä muutamille opettajilleni ja he kysyivät (vitsillä? toivon.), että mitä ihmettä tein heidän tunneillaan enää (etenkin kun ratsastin paremmin kuin hän itse, sanoi toinen).

Auttaako ratsastamisessa vain hyvän ratsastajan ohjauksessa oleminen? Tai kysytään toisin päin: pitääkö hyvän opettajan olla hyvä ratsastaja?

Tiedän, olen aika yksinkertainen ihminen. Näissä blogipostauksissanikin vain kyselen asioita, joihin vastaan järjestelmällisen kieltävästi. (Tai jos kysymys on esitetty kielteisenä, vastaan myöntävästi. Näin sisäisen toimittajan kommenttina.) Minusta todellakin on tärkeämpää, että opettajalla on selkeät tavoitteet ja tarkka silmä. Usein kyselen paljon asioita sellaisilta henkilöiltä, jotka sattuvat vain olemaan esim. kentän vieressä ratsastaessani, vaikka he eivät hevosista tai ratsastuksesta mitään tietäisikään. Poniratsastajien kaupunkilaisvanhemmat ovat siis kovaa valuuttaa!

Tahdotte varmaan tietää, että miksi näin. Vastaus yksinkertaisuudessaan kuuluu: koska he eivät ole tottuneet ratsastuskulttuurissa yleisiin virheisiin. He saattavat tokaista, että “näyttipä hienolta, kun hyppäsit, eikö sua pelota, kun nojaat niin eteen ja jalatkin on melkein hevosen selän päällä?”. Tai “se luimi joka kerran, kun se ponnisti ja satula nousi sen selästä”. Nämä ihmiset eivät ymmärrä sanovansa asioita, joita toinen ratsastaja ei ehkä haluaisi sanoa loukkaantumisesi pelossa. He myös antavat kauniista työstä ihailevaa palautetta. Pitää vain osa lukea näiden “maallikoiden” sanomisia.

Onko hyvä ratsastaja sitten aina huono opettaja? Ei tietenkään. Hyvällä ratsastajalla voi olla eri kriteerit itselleen kuin esimerkiksi ala-asteikäisille kerran viikossa huvikseen ratsastaville shettistytöille. Jos hän osaa asettua tuollaisen n. 10-vuotiaan tytön ajatusmaailmaan, ei niistä tietenkään ole haittaa. Jos taas hän ei osaa asettua, silloin tulee eteen näitä tilanteita, joissa ratsastus ei ole enää kivaa ja ratsastajat (= asiakkaat!) lopettavat tuntien ottamisen.

On tietysti monia muitakin syitä, miksi hyvä ratsastaja voi olla huono tai hyvä opettaja. Nostan esille edellisen lisäksi vain toisen pienen jutun: monet hyvät ratsastajat, jotka käyvät säännöllisesti ohjauksessa kiinnittävät huomiota oppilaissaan samaan asiaan kuin heillä itsellään on juuri sillä hetkellä suurimpana ongelmana. Hieno juttu sinänsä, mikäli se ei vie aikaa muiden, jopa ko. oppilaan pahempien, virheiden korjaamisesta. Toisaalta taas ns. hyvä ratsastaja, joka ratsastaa paljon yksin, helposti jättää huomioimatta juuri sen omassa ratsastuksessa pahimman virheen. Ratsastuksessahan on aika paljon näitä elementtejä, joita ei itse tajua, jos kukaan muu ei näe ja sano niistä. Näin myös isoja virheitä virheellisesti voidaan mitätöidä tietämättömyyttään.

Minä olen ratsastanut hyvien ja huonojen ratsastajien opetuksessa, ja olen nähnyt molemman laadun ratsastajia opettamassa. En voi väittää, etten olisi nähnyt myös hyviä ja huonoja opettajia. Paras opettajani on ollut ihan hyvä ratsastaja (ei kilpailumeriiteiltään, mutta tyyliltään ja taidoiltaan). Huonoin opettajani on ollut huono ratsastaja, toiseksi huonoin taas hyvä (menestynyt). Ehdottomasti kärkipäässä ovat olleet ns. kokemattomat ratsastajat ja jopa henkilö, joka ei ratsastanut lainkaan.

Lyhyen ajatusketjun, jonka pääkohdat edellä tulikin esille, jälkeen tulin siihen tulokseen, että ratsastuksessa alussa mainitun lausahduksen pitäisi kuulua seuraavasti:

Ne, jotka haluavat oppia, opettavat.

Yksinkertaisuus on kaunista ja tiivistäminen taidetta.