Pieni tiivistelmä kesäheppailustani

Huomasin pienen puutteen tässä blogissani. Kirjoitin joskus kesäkuussa ennen vuokraheppani tapaamista (pitkästä aikaa) jutun otsikolla “Tapani tutustumisratsastaa & odotusta“. Lopetin tekstin vähän kysymysmerkillä, että miten suhtautua hevoseen seuraavana päivänä…

Noh, menin tosiaan tallille (maanantaina). Olen aina ollut aika epävarma hakemaan hevosia tarhoista/laitumilta ja pikkusen jännitti (”löydänkö oikean hepan”, “antaako se kiinni”, “ryysiiköhän sieltä joku tarhakaveri pihalle”…). Näytti aika hyvältä, heppa oli yksin tarhautumassa. Tarhalla tässä yhteydessä tarkoitan sellaista hieman pienehköä laidunta.

Heppa nosti päänsä ja katseli touhujani jo saapuessani tallille. Ainakin siis huomioi meikäläisen. Käsin hakemaan hevoa ja sehän tuli suloisesti vastaan pyytämällä (vaikka olikin vielä ihan ruoka-aika). Yleensä tämä polle tekee sitä, että tulee osan matkaa vastaan ja sitten saa palvelija käydä noutamassa. Nyt tuli ihan perille asti tervehtimään ja nuuskimaan kaula söpösti kaarella. Jos olisin pikkaisen itkupillimpi, olisin tirauttanut pari kyyneltä.

Aika varovasti sitten lähdin sen kanssa touhuamaan, taluttamaan ja muuta. Vähän testailin, että mikä on meininki. Normaalisti kuitenkin harjasin hepan vapaana pihassa jne., joten niiden puolesta ei ainakaan mennyt tavanomaiseksi tutustumiseksi. Sateen takia pistin pollen talliin, enkä lähtenyt ratsastamaan.

Tiistaina (toisessa postauksessa viittaan siihen maanantaina, mutta tiistai se arvatenkin oli) sitten ratsastinkin jo ilman satulaa istuntaharjoituksia, että enpä sitten kai niin hirveästi heppaa oudoksunut. Ei mennyt normaaliksi tutustumiseksi, vähän muistelua ja uudelleenystävystymistä ja testailuakin kyllä.

Muuten vuokra-aikanani otin sen tavaksi, että maanantaisin (tai jos jostain syystä olin estynyt, niin tiistaisin) ratsastin ilman satulaa. Treenasin yleensä aina ensin pysähtymiset, peruuttamiset, liikkeellelähdöt. Sitten perusohjaamiset (suorat linjat, käännökset), neliöt ja väistöt samalla. Olin oikein yllättynyt siitä, kuinka suorana hevonen kulki, ja siis kuinka suorana itse osasin istua! Laukata en uskaltanut, en oikein tiedä miksi, mutta kantti vaan loppui joka kerran, kun piti antaa laukka-avut.

Satulan kanssa ratsastaessa tein lähes joka kerta jotain laukkatyöskentelyä. Aluksi ihan energianpoistoa, sitten vähän siirtymisiä (käynnistä ja paikaltaan), sitten lyhyitä siirtymisiä (myös ravista) ja lopuksi pitkiä laukkoja. Oli aika hienoa ja nautin oikein paljon. Laukassa olin kehittynyt paljon, istuin luontevasti ja sain hevosen liikkumaan sekä pitkänä ja matalana (häslään aina) että lyhyenä ja korkeana (roikun ohjissa). Vaikeinta ehdottomasti oli laukkaaminen ohjat molemmissa käsissä, mutta viimeisillä kerroilla sekin jo sujui. Kunnon nostoja niin en vain tainnut saada aikaan.

Laukannostoissa koin myös ahaa-elämyksen: peffa satulaan, paino ulos ja sisälonkka auki. … Tulipa taas ilmaistua huonosti! Nehän ovat ne laukka-avut, mutta ennen en ole sitä istunnan ja painon syvyyttä tajunnut. Useimmiten meni kyllä siihen, että kiskaisin itseni satulaan nupista, kun en osaa sitä istuntaa saada taakse painavaksi tarpeeksi tiiviiksi riitäväksi hetkeksi. Ajoitukseni parantui huomattavasti kyllä, taisin tajuta jotain!

Vähiten sain aikaan ravissa. Oikeastaan en voi sanoa, että olisin edistyn missään aspektissa. Toki se “jännitys”, mitä vartalossani oli aluksi pitkän ratsastamattomuuden seurauksena katosi, mutta mitään uutta en tajunnut. Tai en ainakaan vielä ole tajunnut.

Pysähdykset ja paikallaolo jättivät kysymyksiä, joista varmastikin kirjoitan vielä. Laukka-asioissa oli niin paljon uutta ja jänskää, että niitä kanssa tulee. Vieläkään en uskaltanut laukata neliöitä!

Kaikenkaikkiaan oli ihan onnistunut kesä ja olen ihan tyytyväinen sittenkin vaikka se jäisi viimeisekseni (vuosikausiksi). En käyttänyt kaikki ratsastustilaisuuksiani (eli hevosella oli ylimääräisiä vapaita), mutta ei harmita. Laatu korvasi määrän, ja eikö niin pidä ollakin?