Surullinen yritys täyttää blogia

Luin tässä eilen (siis kirjoittaessani näitä alkurivejä “eilen”, tunnetusti kun tekstini jäävät kesken pitkiksi ajoiksi…) yhden huonoimmista ikinä teksteistä “ratsastaako lännenratsastusta vai englantilaista”. Voin summata koko artikkelin yhteen lauseeseen: “rentous on tärkeintä, länkkä on rentoa, kouluratsastus on niin jäykkää, mutta toisaalta eleganttia, mutta ei nyt ainakaan rentoa, länkkä on ihan tyhmää, ratsasta englantilaista”. Väitän, että alkuperäisen artikkelin kielellinen monipuolisuus tuli replikoitua varsin autenttisesti.

Mikähän kumma siinä on, että kukaan ei osaa kirjoittaa kyseisellä teemalla mitään järkevää? Alut ovat aina hyviä, mutta sitten ajatus lähtee harhailemaan. Mielipiteitä lauotaan, mutta yleensä ne kumotaan viimeistään lopussa.

Osassa näistä “western/english”-mietinnöissä sotketaan ratsastuskoulumetodit mukaan keskusteluun. Tai parhaassa tapauksessa englantilaista ratsastusta käsitellään puhtaasti ratsastuskoulujen kliseepohjalta. Ehkä sitten suurin osa ratsastuskouluista opettaa erityisesti USAssa englantilaista tyyliä.

Itse näkisin asian enemmän kolmiosaisena: ratsastuskouluratsastus, englantilainen ja lännen. Ratsastuskouluratsastus on useimmiten sitä, että opetellaan ja osataan tietyt tilanteet ja niille sopivat ratkaisut. Asioita tehdään mekaanisesti, koska niin on aina tehty tai koska niin on opetettu. Lännenratsastuksessa erityisesti lähdetään siitä, että yritetään ymmärtää tilanteen syyt ja reagoida niihin. Vähän sellainen “katsotaan, mitä tuuli tänään tuo” -ajatusmaailma. Englantilaisessa ratsastuksessa taas pikemmin pyritään valmistautumaan kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin, pidetään 15 konstia varalla ja kokeillaan vähän järjestyksessä niitä kaikkia.

Tietenkin edellinen kappale oli taas puhdasta pelkistystä. Eihän oikeasti mitään voi rajata noin tarkasti, kun puhutaan isoista ja monipuolisista kokonaisuuksista. Vaikutelmaleikkinäkin kuitenkin edellinen kappale oli mielestäni varsin osuva eikä yhtään etukäteen järjestelty (valmistauduin henkisesti siihen, että kaikki kolme edellisen kappaleen osaa olisivat muodostuneet samansisältöisiksi; onneksi niin ei käynyt). Ehkä se oikea tapa olisi yhdistää nuo kolme ja pysyä jossain niiden sekoituksessa…

On loppujen lopuksi aika sama mitä ratsastaa. Enemmän painaa se “miten”. Tekisi kyllä terää kaikille ratsastajille kokeilla ainakin noita kolmea erilaista. Eikä hyvässä ratsastuksessa ole niin paljon eroja edes eri tyylien välillä. Tärkeintähän on se, että satula 1) sopii hevoselle ja 2) on useimmiten oman takapuolen ja hevosen välissä.