Miksi ratsastaa tunneilla? (ro:sta III)
Olen aina joskus miettinyt, että mitä ratsastajat oikeasti hakevat ratsastustunneistaan. Sivuutin tätä “ratsastustunnin tavoiteluetteloa” aikaisemmin teksteissäni “Mitä, miksi, miten ja ilo (ro:sta II)” ja “Ammattiavusta (ratsastusopetuksesta)” vähän eri näkökulmista. Toinen keskittyi siihen, että ratsastustuntien pitäisi tarjota ratsastajalle riittävää tiedollista ja taidollista kehittymistä unohtamatta kuitenkaan jättää tilaa ratsastamisen ilolle. Toinen taas keskittyi niihin taitoihin, joita (hyvän) ratsastusopetuksen tulisi tarjota ja joiden kehittämiseen sen tulisi keskittyä. Edellisen tekstien fokuksesta poiketen tällä kertaa haen ensin vastausta siihen, että mikä saa ratsastajan kiinnostumaan ratsastustunneissa alkuvaiheessa.
Ratsastustuntien aloittaminen ja jatkaminen alkeiden jälkeen
Olen yrittänyt miettiä sitä, miten nuoren/lapsen saa pysymään kiinni ratsastuksessa ja nauttimaan ratsastuksesta alkukiinnostuksen jälkeen. (Vaikka sen ihan alkuperäisen innostuksen syyt kiinnostavat yhtä lailla.) Eipä sillä, kyllä varmasti samat syyt voivat päteä myös aikuisen ratsastusharrastukseen, mutta aikuisten kohdalla motiivit ovat usein jo alkuvaiheessa moninaisempia. Halutaan saada liikuntaa, tahdotaan ulkoilemaan tai halutaan oppia lisää/paremmaksi ratsastajaksi. Kaikki ovat varmasti ihan hyviä motiiveja ja niihin on ratsastunnin pitäjän tai tarjoajan helppo vastata. Uskon kuitenkin, että täyttämällä ne tarpeet (halut), joita ratsastuksen aloittelevilla on — tarjoamalla heille “iloa” vastaamalla heidän odotuksiinsa — pystytään pitämään parempia ratsastustunteja. Parempia myös siinä mielessä, että oppilaat oppivat enemmän ja nopeammin.
En kuitenkaan ymmärrä lainkaan lapsia. Miksi 9-vuotias Liisa haluaa aloittaa ratsastuksen, ja ennen kaikkea, käydä ja jatkaa ratsastustunneilla? Yhtä lailla aloittava aikuinen voi olla mysteeri: miksi 43-vuotias Jarkko tahtoo ratsastamaan, jos ei koskaan aikaisemmin ole ratsastanut? Voiko todella “halu olla eläintä/hevosta lähellä” olla niin suuri ja voimakas syy, että se saa lapsen (tai aikuisen) tunneille ja jatkamaan harrastusta myös ensimmäisen vuoden jälkeen? Onko tuntiratsastaminen (ainoa) “helppo” tapa lunastaa aikaa hevosen kanssa?
Minusta tämä “mikä saa ratsastajan käymään tunneilla” mysteerinä rajoittuu nimen omaan tunneilla käymisen alkuaikaan, ehkäpä aikuisilla kynnykseen jatkaa ensimmäisen puolen vuoden-vuoden jälkeen, lapsilla taas tämä vaihe kestänee usein jonnekin 12-vuotiaaksi saakka. Tämän jälkeen kuvaan astuu yleensä muut motiivit, kuten esimerkiksi ratsastuksessa kehittyminen. Osa ratsastajistahan siirtyy perusteet hallitessaan ratsastamaan (enimmäkseen) itsenäisesti joko hoito-, vuokrahevosen (tuntikohtainen tai pidempi vuokraus) tai oman hevosen kanssa.
En jaksa uskoa, että lapset ajattelevat ratsastamista esimerkiksi sosiaalisten taitojen kehittämisen lähtökohdista. Ehkä vanhemmat voivat “myöntyä” ratsastukseen ajatellen sen kehittävän lapsen tasapainoa. Aikuisena aloittava voi ehkä itse ajatella näitä seikkoja, mutta epäilen, että ne eivät ole lähellekään kärkeä (uskaltaisin väittää, että liikkuminen, ulkoilu jne. syyt menevät helposti ohi). Lapsen uskoisin katsovan koko ratsastusharrastusta sitä paremmin erittelemättä: hän ei välttämättä edes välitä siitä, onko kyse varsinaisista ratsastustunneista vai ratsastamisesta “muuten vain”. Lisäksi kaikenlainen ratsastus tarjoaisi mainituille kohdille vastinetta, miksi siis käydä tunneilla?
Aloittelijoiden sijaan pidempään ratsastavilla tunneilla käymisen kynnyskysymykseksi nousee se, kehittyykö hän vai ei. Suurin osa tuntemistani ratsastuksen (tai vain tuntiratsastuksen) lopettaneista nimeää syyksi juuri sen, ettei enää kehittynyt. Jotkut tosin sanovat, että ratsastustunnit eivät enää olleet kivoja. Ja tähän tahtoisin vastauksen: miksi eivät olleet? Mikä on “kiva” tunti?
———
Lopullinen päätelmäni on, että erityisesti lapset haluavat ratsastaa sen tuottaman ilon vuoksi. Uskoisin heidän pitävän “kivana” tuntina sellaista, jolla ei ole hirveästi teoriaa tai tehdä erityisesti mitään liikkeitä vaan jolla lapsi saa olla osaltaan määräämässä miten tehdään (odottaisin esimerkiksi jonkun pujottelu- tai ratatehtävän, jossa lapsi saa itse ohjata ja “olla oma pomonsa”, olevan lapsen mielestä hauska). Veikkaan kuitenkin, että nimen omaan ratsastustunneilla ratsastaminen lähtee yleensä vanhempien halusta — esimerkiksi turvallisuuskysymykset ovat usein tärkeämpiä vanhemmille kuin itse lapselle. Lapset eivät varmaan kovinkaan usein välitä siitä milloin ja missä ratsastetaan. Aikuisena aloittavan uskoisin ottavan huomioon myös kehittymis- ja tehokkuusnäkökohdat hyvinkin alkuvaiheessa.
Minun kohdalleni mysteeriksi kuitenkin jäänee, että mikä siinä tuntiratsastuksessa sitä iloa tuottaa? Tai mieltääkö lapsi ylipäätään opettajan läsnäoloa hauskuutta lisäävänä tai lannistavana tekijänä? Onko siis merkitystä ratsastuksen ilon kokemiselle sillä onko kyse ohjatusta tunnista vai itsenäisestä ratsastuksesta? Jos vain halutaan olla hevosten kanssa, eikö olisi järkevämpää ryhtyä vain hoitamaan hevosia? Vai onko ongelmana oikeasti se, että hoitohevosta ei saa sitten millään (ainakaan suurimpien kaupunkien ympäristössä), ellei ole “kokenut”? Onko siis lopulta kyse siitä, että ratsastustunnit on helppo tapa päästä mukaan hevosten maailmaan?
Uskon, että keksimällä esittämiini kysymyksiin sopivat vastaukset pystyisi pitämään parempia tunteja.
———
(Hyvää uutta vuotta 2008 ja tervetuloa taas blogin pariin!)
Pohdit tuossa bloggauksessasi lasten ratsasstusharrastusta ja kysyt: “Onko siis merkitystä ratsastuksen ilon kokemiselle sillä onko kyse ohjatusta tunnista vai itsenäisestä ratsastuksesta?”. Tietyllä tapaa tuo kysymys on ainakin oman harrastustaustani kyseessä ollessa epärelevantti. Minulla (silloin kun olin pieni ja kävin tunneilla kerran viikossa) ja uskon, että todella monilla tunneilla käyvillä lapsilla ei ole mitään mahdollisuutta ratsastaa itsenäisesti tai ylipäätään muuten kuin ratsastuskoulun tunneilla. Rakastin ratsastustuntejani, niillä oli “kivaa”, hevoset olivat ihania, oli ihanaa ratsastaa lempihevosella jne jne, mutta ikinä ei tullut lapsena edes mieleen, että olisi mitään muuta tapaa harrastaa kuin tunneilla ratsastaminen.
Sitäpaitsi, jos minut olisi lapsena laskettu ratsastamaan itsenäisesti, en olisi osannut tehdä mitään. Alle 12-vuotiaana olisi taatusti ollut supervaikea keksiä, että mitä sen hevosen kanssa voi ja uskaltaa tehdä, jos on yksin kentällä ratsastelemassa. En muista koskaan edes haaveilleeni kyseisestä tilanteesta - olin täysin tyytyväinen ratsastustunneilla.
Halu olla hevosen lähellä motivoi varmasti monia ratsastamaan, kuten kirjoitatkin. Kysyt myös, että eikö silloin olisi mielekkäintä hoitaa hevosta ratsastuksen sijaan. Ehkä, mutta usein lapsilla ei ole mitään mahdollisuuksia keskittyä pelkkään hoitamiseen, vaikka sekin riittäisi tyydyttämään halun olla hevosten lähellä. Hoitohevosta ei saa helposti, eikä niitä riitä kaikille. Lapsen vanhemmat voivat myös rajoittaa tallilla vietettyä aikaa tyyliin “ratsastamassa voit käydä, mutta tunnin jälkeen tulet heti kotiin, ja tallilla saat käydä vain niinä päivinä kun sinulla on tunti”. Tällöin ratsastaminen on se ainoa mahdollisuus olla hevosen lähellä.
Tuli ehkä vähän sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti tajusit, mitä tarkoitin :)
Tässä muuten tuli esiin taas yksi kuilu, joka esiintyy eri ratsastuskoulujen (/-tallien) välillä! Itse aloitin ratsastuksen n. 10-vuotiaana ja ensimmäisen vuoden aikana ratsastin jo itsenäisesti (ilman opetusta). Tosin en mitään hirveän hienoa ja monimutkaista, mutta sitä perushuttua, mitä tunneillakin (kiemuroita ja muita peruskuvioita käynnissä, ravissa, laukassa). Ko. talli tarjosi siis aika hyvät valmiudet monipuoliseen ratsastamiseen, eikä minulla ainakaan se kynnys ratsastaa “itsenäisesti” ole ollut koskaan kovinkaan suuri.
Kiva kuulla muidenkin näkemyksiä ja kokemuksia. Tuntuu siltä, että ratsastustunneilla käyminen tosiaan on helppo paikka päästä mukaan hevosmaailmaan. Olettaisin, että siksi minäkin olen tunneilla aloittanut. Ja vanhemmat tahtoivat ehdottomasti SRL:n hyväksymän tallin.