Valmistaudu pysähtymään
… tai toisin sanoen pysähtymisestä, osa II.
pysähtyminen: sisältää siirtymisen pysähdykseen, pysähdyksen ja siitä pois
pysähdys: paikallaan seisominen liikkumisen välissä
Pysähtyminen on ollut minulle sellainen asia, jota olen ajatellut useampaan eri otteeseen. (Tämän voi havaita jo siitä, että kirjoitin aikaisemmin pysähtymisestä otsikolla “Vaikeiden asioiden keksimistä“.) Ensimmäinen keino pysähtyä, mikä minulle on opetettu, oli peruskeino “vedä ohjasta”. Sen jälkeen puhuttiin pohkeen ja ohjan yhteisvaikutuksesta, lopulta palattiin takaisin ohjalla pysäyttämiseen, sitten istunnalla, käsiteltiin apujen yhteisvaikutusta ja asentoa. Vähemmästäkin menee sekaisin, vaikka toisaalta jokainen neuvottu tapa on ollut siinä tilanteessa ihan toimiva.
Olen tullut siihen tulokseen, että yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole. Oikean valmistelun jälkeen tärkeintä on vain pidättävä tai estävä apu ja kaikki muu onkin ylimääräistä lisäystä.
Tähän asti olen havainnut pysähtymisessä sekä siihen valmistautumisessa neljä tärkeää osa-aluetta:
- liike
Edelletys mille tahansa oikein suoritetulle tehtävälle on hevosen ja ratsastajan riittävä liike (myötäys mukaanlukien), joka suuntautuu kehon läpi oikein. Epämääräisesti liikkuva hevonen tekee kaikki yksittäiset liikkeet epämääräisesti. - avut
Apujen tulee olla pidättäviä, selkeitä ja yhdensuuntaisia. Kaksi ensimmäistä määrettä ovat lähes itsestäänselviä ja kolmaskin melkolailla. Kuten kaikessa muussakin, apujen tulee toimia vihjeinä kohti tiettyä, yhteistä päämäärää. Pysähtymisen tapauksessa siis ei tule antaa pidättävien apujen lisäksi eteenpäinajavia (yhtäaikaisesti). - tuki
Hevoselle tulee antaa sen tarvitsema tuki. Toiset eivät sitä tarvitse lainkaan/lähes lainkaan. Oikea tapa selviää tutustumalla hevoseen. Tuesta voidaan ymmärtää perinteistä ohjastukea ja pohkeita/jalkoja/istuntaa tai vaihtoehtoisesti ns. henkistä tukea, kuten rohkaiseminen. - suoruus
Suora hevonen pysähtyy paremmin ja oikein. Suoruus on myös vaikea saada säilymään pysähtymisen aikana ja siinä onkin yksi oikeiden apujen käytön haasteista pysähtymisessä.
Vaikka paikallaan seisomista ja uudelleen liikkeen jatkamista ei laskettaisi mukaan, on pysähtyminen erittäin hankalaa ratsastaa siististi ja oikein. Jos normaali siirtymä askellajista toiseen on vaikeaa ja vaatii harjoitusta, on pysähtymisessä vielä yksi ylimääräinen vaikeustaso. Vaikeinta taitaakin olla kaikkien pysähtymisen taiteen sääntöjen hallitseminen samalla kertaa, samassa pysähtymisessä.
Tiellä täydelliseen pysähtymiseen löysin seuraavat mahdolliset ongelmakohdat:
- Hevosen liike on hallittua, tasapainoista ja “oikein päin”.
- Askeleen pituus ja tahti säilyy aina pysähdykseen asti.
- Hevonen pysähtyy tasajaloin.
- Hevonen pysyy yhtä tiiviissä muodossa kuin ennen pysähtymistä ja säilyttää kokoamisasteensa.
- Hevosen asento ja mieliala säilyy.
- Ratsastajan asento säilyy.
- Hevonen pysähtyy kokonaan: ei jätä yhtään jalkaa liikkeeseen, ei steppaa tai peruuta. Vastaavasti ratsastaja pysäyttää hevosen lisäksi itsensä: ei uusia käskyjä, hätäilyä, jne.
- Pysähdyksen jälkeen liike jatkuu yhtä hyvänä kuin ennen pysähtymisen aloittamista; muoto, mieliala, jne. säilyy, aivan kuten ratsastajan asento, tuntuma, jne.
Pysähtymisen tulisi olla aktiivisempi liike kuin monasti sitä ratsastaessa ajatellaan. Tokihan esim. myötäliike passivoidaan pysähtymisen aikaansaamiseksi (mikä on ihan hyvä tapa), mutta lähinnä kaipaisi lisää suunnitelmallisuutta ja säilymistä pysähdyksen (jopa koko pysähtymisen) läpikin: paljon huomaa pysähtymismielialaa “joo, eiköhän tästä sitten pysähdyttäisi”: hevonen hipsuttaa monta(kymmentä) askelta, ratsastaja nousee jalustimille, jne. ja pysähdyksen jälkeen ratsastellaan puolitoista kierrosta, ennen kuin liike on energistä, tasaista, nättiä ja oikeaa.
Ehkä pysähtymisessä olisi sama juttu kuin muussakin siirtymässä: sen läpi tulisi ratsastaa — tai tässä tapauksessa ajatella ratsastustaan senkin läpi.
Ei vielä kommentteja.